marras / 7

Argjend Dushakulle U19 SM hopeaa…

Argjend iski A-junioreiden SM hopeaa viikonloppuna A- ja B-junnujen SM-kisoissa Mikkelissä. Semifinaalissa kaatui Borgå Boxningia edustava Jonni Sahlberg puhtaasti kaikin tuomariäänin 3-0. Tasaisessa finaaliottelussa nähtiin hurjaa iskujenvaihtoa loppusekunneille asti. Tuomaristo näki lopulta Benjamin Erikssonin/RSG paremmaksi. Argjendilta vahva näyttö osaamisestaan kovassa 69kg sarjassa. Onnittelut Gendi!

20161029_191115 20161029_191133 20161029_191153 20161029_191205 20161030_131807 20161030_131824 20161030_131825

marras / 7

Arslan viimeistelee kuntoaan Venäjällä MM valmistavalla leirillä…

Arslan Khataev valmistautuu 14.11. alkaviin U19 MM kisoihin Venäjän Tsehovissa. Venäjän maajoukkueen lisäksi leirillä on mukana Irlannin ja Bulgarian maajoukkueet. Leirillä Arslan on saanut hyvää ottelutuntumaa ja sparreja on vielä tulossa ennen Suomeen paluuta keskiviikkona 9.11.Viimeisiin juniorikilpailuihinsa valmistautuva Arslan oli myös Saksassa MM valmistavalla leirillä ennen Venäjälle lähtöä. Palauttavat viimeistelyharjoitukset tapahtuvat Suomessa ennen lähtöä Pietariin maanantaian 14.11.

Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellisen tapahtumarikas. Odotettu kohtaaminen 56kg sarjan Suomen ykkösiskijän Matti Kootan kanssa ei lopulta toteutunut vaan Koota päätti lopettaa olympianyrkkeilyuransa. Keväällä toisen U19 Pohjoismaidenmestaruutensa iskenyt Arslan valittiin miesten maajoukkueeseen ja Suomen edustajaksi maailman olympiakarsintaturnaukseen Bakuun kesäkuussa. Mahdollisuus iskeä paikasta Rion olympialaisiin tuli toki puskista, mutta jo kokemuksen kannalta sitä kannatti lähteä tavoittelemaan vaikka tason tiedettiin olevan paljon kovempi kuin U19 luokassa. Päätöksen myötä myös U19 EM kisat jäivät väliin, koska ne olivat samaan aikaan. Ensimmäinen miesten sarjan ottelu tapahtui perinteisessä Socikas-turnauksessa Liettuassa. Semifinaaleissa vastaan asettui 56kg sarjan maailmanhuippu Kazakstanin Kairat Yeraljiev, joka löi alkutahdit Arslanin siirtymiselle uudelle tasolle nyrkkeilyurallaan. Italiassa, maailman olympiakarsintaturnaukseen valmistavalla leirillä, Arslanin lyönnit ja poljennot alkoivat osua kohdalleen ja hän pääsi heiluttamaan tahtipuikkoa miesten sparriotteluissa mm. EM finaalivastustajansa Rafaello Di Serion kanssa. Siirtyminen miesten sarjaan oli tapahtunut. Maailman olympiakarsintaturnauksessa Bakussa oli lukuisia isojen nyrkkeilymaiden edustajia vielä vailla olympiapaikkaa. Useissa painoluokissa ennakkosuosikit olivat yllättäen epäonnistuneet joko MM-kisoissa tai maanosansa olympiakarsinnoissa, joten paine oli erittäin kova usealla menestyneellä nyrkkeilijällä. 56kg sarjassa olympiapaikkaa tavoitteli yhteensä 41 nyrkkeilijää ja joukossa erittäin kovatasoisia ja kokeneita iskijöitä. Yksi sarjan ehdottomista ennakkosuosikeista,

arslan-ramirez_kuva

Ramirez/CUB-Khataev/FIN

kultamitalisti Lontoossa 2012, Kuuban Robeisy Ramirez oli sitten se, jonka arpa heitti avausvastustajaksi. Ottelu päättyi kuubalaisen voittoon ja Ramirez kruunattiin Riossa 56kg sarjan mestariksi ja jo kaksinkertaiseksi olympiakultamitalistiksi. Ennakkoluulottomasti otellut Arslan kiinnitti kuitenkin huomiota useiden ottelua seuranneiden silmissä ja Suomen päävalmentajalle kehuttiin nuoren tulokkaan otteita. Myös Suomen Olympiakomitea huomioi tämän valitessaan harjoituskumppania sensaatiomaisesti olympiapaikan saavuttaneelle Mira Potkoselle. Arslania pyydettiin lähtemään osana Suomen Olympiajoukkuetta Rioon auttamaan Mira Potkosta valmistautumaan otteluihinsa. Hieno huomionosoitus nuorelle lupaukselle ja mahtava tilaisuus hankkia kokemusta olympialaisista. 8 päivää elokuussa Rio de Janeirossa ollut Arslan pääsi näkemään olympialaisten humun urheilijan näkökulmasta ja halu päästä itsekin kilpailemaan isoimmista mitaleista vain kasvoi. Tokio 2020 on Arslanin päätavoite. Reissuja kertyi vuoden aikana todella paljon itään ja länteen. Turnauksia ja leirejä on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin. Miestensarjan ottelut ovat tuoneet esimakua ja auttaneet valmistautumisessa ensi vuoteen ja siirtymiseen kohti huippu-urheilijan elämää.

Pietarin MM kisoihin lähtee Suomesta poikkeuksellisen iso joukkue, 7 nyrkkeilijää ja 2 valmentajaa ja joukkueenjohtaja.20161024_162253

20161019_122349 img-20161031-wa0002 img-20161031-wa0003 img-20161031-wa0004 img-20161031-wa0005 img-20161031-wa0006 img-20161103-wa0003

loka / 15

Syyskausi käynnissä!

600x600_syksy16

Syyskausi on lähtenyt upeasti käynnissä. Tunneilla on ilo nähdä runsaasti harrastajia!

Kuntonyrkkeilyharrastajat, antakaa ohjaajalle rohkeasti palautetta tai toiveita tunneista. Se auttaa meitä vetäjiä kehittämään tätä upeaa liikuntamuotoa monipuoliseksi.

Kilpanyrkkeilijöille ja tulokasryhmäläisillä tsemppiä kovaan harjoitteluun!

Jatketaan hyvällä sykkeellä kohti talvea – ”Keep on boxing!”

 

heinä / 28

Uusi tunti alkaa syksyllä: Harrastajaryhmä!

iltap-aurinko

Onko lapsesi haaveillut nyrkkeilystä mutta ei halua lähteä kilpamielessä kokeilemaan lajia? No nyt on oiva mahdollisuus hypätä mukaan syksyn uuteen tuntiin!

Harrastajaryhmä on tarkoitettu kaikille 10-13 vuotiaille tytöille ja pojille jotka haluavat harrastaa nyrkkeilyä ja tutustua lajiin. Kausi aloitetaan liikunnallisten perustaitojen kartoittamiselle (mitä lapsi osaa ja missä kaipaa vielä apua) sekä nyrkkeilytekniikoiden alkeilla. Kaikki tämä tehdä leikkimielisesti ja hauskaa pitämällä sillä se on paras tapa kannustaa ja antaa lapselle mahdollisuus oppia sekä loistaa. Jossain vaiheessa kautta kokeilemme myös sparrailla kunhan ensin saadaan tuntumaa lajiin, mutta tämä ei tietenkään ole pakollista 😉

SYYSKAUSI 12.9-16.12

Maanantai 18:15-19:15 (Borgå gymnasium, lukiokatu 10, pienempi rakennus)

Perjantaina 18:15-19:15 (Suistohalli, Meritullinkatu 3)

touko / 10

Arslan osallistuu olympiakarsintaturnaukseen Bakussa…

17 vuotias Arslan edustaa Suomea miesten maajoukkueessa maailman olympiakarsintaturnauksessa Azerbaidzanin Bakussa 14.-26.6. Alunperin 56kg sarjan edustajasta piti käydä karsintaottelu Arslanin ja Matti Koottan välillä toukokuun alussa, mutta Matti Koota ei ole kuntoutunut talvella käymästään leikkauksesta ja näin Arslan valittiin suoraan miesten 56kg sarjan edustajaksi iskemään viimeisistä paikoista Rion olympialaisiin. Jaossa on vielä 5 sarjapaikkaa, joten Arslanille tämä on erittäin mielenkiintoinen tilaisuus päästä iskemään todella isosta palkinnosta. Tokion 2020 olympialaiset ovat edelleen Arslanin päätavoite ja Rion karsinnat tulivat yllättäen mahdolliseksi vuoden alussa tiedoksi tulleen AIBAn sääntömuutoksen jälkeen. Mahdollisuus päästä mittaamaan taitojaan maailman huippujen kanssa miesten sarjassa ja vielä olympiapaikasta on ehdottomasti tähänastisen uran kohokohtia. Olympiapaikan saanti ei missään nimessä ole mahdottomuus, mutta kyllä se monta täydellistä onnistumista vaatii. Arslanilla isoin etu useimpiin vastustajiinsa nähden tulee olemaan ennakolta asetetut paineet turnaukseen lähdettäessä. Monille osallistuville miehille kyseessä on viimeinen tilaisuus lunastaa neljän vuoden panostus, joten heillä paineet ovat sen mukaiset kun taas Arslan pääsee turnaukseen ”tuoreena” ilman varsinaisia tulostavoitteita. Edellinen suomalainen nyrkkeilijä olympialaisissa oli Joni Turunen vuonna 2000 Sydneyssä. A.Khataev_profile_pic